Tämä on yhden lapinpapin henkilöhistoria Inarin ja Utsjoen Lapissa autonomian aikana. Samalla se on kuvitettu syväsukellus Inarin ja Utsjoen Lapin ja Ruijan moniin muutoksiin 1700- ja 1800-luvuilla. Silloin rajat muuttuivat, kirkko ja verottajat olivat aktiivisia, saamelaisten asema ja kieli olivat murroksessa, nälkävuodet ahdistivat, Jäämeren rannoista kiisteltiin, Lapin luonnonkäyttö muuttui pienimuotoisesta luonnontaloudesta riistotalouteen. Muutokset tapahtuivat Metsä- ja Tunturi-Lapin sekä Vuono- ja Meri-Lapin luonnon ja ilmaston asettamissa rajoissa.
Saamelaisten alkuperäinen luonnonusko vaihtui vähitellen kristinuskoksi Lappiin lähetettyjen pappien opastuksella. Papit olivat pääasiassa ruotsinkielisiä nuoria miehiä, joiden piti opetella ensin suomenkieli ja sitten seurakuntalaisten puhuma saame. Kieliongelmia oli sekä opettajilla että oppilailla. Lappi sai voimakasta tukea saamen vakiinnuttamisessa Elias Lönnrotilta, M.A. Castrenilta ja Ruijassa pappina toimineelta Nils V. Stockflethilta.
Henkilöhistoriana kerrotaan lapinpapista, joka oli Inarissa ja Utsjoella 1856-1866 toiminut Edvard W. Borg. Hän kulki tässä Lapin muutosten kentässä aidosti kiinnostuneena saamelaisten kielistä, kulttuurista ja elinkeinoista. Hän myös kirjoitti laajalti kokemuksistaan saamelaisten parissa.