Tuomo Mannermaa (1937-2015) pyrki teologisen ajattelutyönsä kautta vaikuttamaan samalla kertaa niin kansainväliseen tutkimukseen, ekumeeniseen dialogiin kuin suomalaisiin kirkollisiin uudistuksiin. Tässä tutkimuksessa kuvataan Mannermaan kokonaisvaltaisen elämäntyön osa-alueet alkuperäislähteiden avulla.
Lukuisat Mannermaan oppilaat etenivät vaikuttajahahmoiksi kirkossa ja yliopistossa. He muodostivat 1980-luvulta 2010-luvulle saakka varsin yhtenäisen koulukunnan, jonka piirissä opettajan perintöä tulkittiin uusia tilanteita silmälläpitäen. Kirjassa dokumentoidaan tämä ryhmänmuodostus ja sen monimuotoinen vaikutus ekumeeniseen dialogiin ja globaaliin luterilaiseen teologiaan.
Kirja esittää myös kokonaishahmotuksen Suomen evankelisluterilaisen kirkon uusimman historian johtavista aatteista. Kansankirkon ja herätysliikkeiden välinen kilpailu korvautuu 1980-luvulta alkaen uudenlaisella "aktiivisen uskon" ja "asetetun uskon" jännitteellä. Tässä jyrkentyvässä vastakkainasettelussa Tuomo Mannermaan koulu asemoi itsensä kirkon keskilinjan määrittelijäksi ja kirkollisen teologian linjanvetäjäksi.