Jo ensimmäisen kerran ilmestyessään tämä, Juha Varton Tampereen yliopistossa vuonna 1990 pitämiin etiikan luentoihin perustuva, teos muutti suomalaista etiikan tutkimusta ja järkähdytti palauttamattomasti akateemis-hegemonisen analyyttisen filosofian pahasti hapettuneita ja laskevan ajattelun varaan perustettuja perustuksia. Kuinkahan on nyt, vuosikymmeniä myöhemmin...?
Teoksessa esitetyt etiikan luennot esittävät uudenlaisen vaatimuksen eettiselle pohdinnalle: Klassinen ihmiskeskeisyyden vaatimus on aiheuttanut etiikassa vääränlaisen mittakaavan. Ihminen on ollut kaiken mittana ja tästä on ollut seurauksena, että ihmisen omin, kyky ajatella ja pohtia ajattelunsa tuloksia, on tullut korvaamaan kaikkea muuta todellisuutta. Kartesiolainen ajatteleva subjekti on uskonut ajattelevansa hyvin koko maailman ja välittänyt vähät itse maailmasta, maasta ja muusta todellisesta. Mutta tämän umpikujan voi vielä murtaa: ihmisessä on olemassa myös kohta, jossa maailma tulee ihmiseen, kosketuspinta, jota ei voi ajatella pois ja joka voittaa kaikki ajattelun tulokset. Jokainen meistä voi kuunnella tarkemmin omaa kokemustaan ja löytää siinä kaiken tyhjänpäiväisen keskeltä myös kohdan, joka vakuuttaa teorioita ja muiden ajatuksia paremmin.