”Mennään niin paljon etelään, että ei porolla päälle ajeta”. Näillä sanoilla ohjeistaa sodanjälkeisessä Kainuussa isä kahta aikuista poikaansa suuntamaan kulkunsa leivän perässä kohti etelän laulumaita.
Työpaikka löytyy pienen itäsuomalaisen kaupungin leipomosta. Asettuminen uuteen maisemaan sekä uusien ihmisten keskelle sujuu työn myötä ja veljekset ovat mukana monenlaisissa ”seurakunnissa”. Työyhteisön lisäksi on saunaseuraa, kalastusporukkaa, mieskuoroa...
Kalevi Asikainen kuvaa elämänmakuisesti, rikkaalla kielellä ja saunanlämpimällä huumorilla 1940-1960-lukujen ihmisiä sekä pikkukaupunkielämää. Myös leipomotyö näyttäytyy arvoisessaan valossa.
Leipurin parempi laulu on komea kunnianosoitus niin ihmisen arkiselle työlle kuin meidän jokapäiväiselle leivällekin.