Lento on scifirunoelma, jossa avaruus ulottuu tähdistä ja planeetoista ihmisyyden ytimiin: mieleen, rytmiin, kieleen. Entiteetti matkustaa avaruudessa yrittäen hahmottaa ihmisenä olemisen poeettista koodia.
Kieli on avain elolliseen, kun havainnot lepattavat melankoliaansa, kun entiteetissä hapuilee minuus ja sinällä on pimeys surun takana. On sota, kaoottinen kylmä maapallo, vierauden kirkkautta, ulkopuolisuuden tomua, vanha sinipellinpala, jota sade hakkaa, mutta raajoista avautuvat värikierteet: mereennymme, sisuunnumme, nauramme.
Avaruus voi olla rujo ja depressiivinen, mutta kulkijassa on myös françoisvillonmaista synkkää keveyttä. Teos tarjoaa lukijalle seikkailun: vaihtoehtoisia lukutapoja ja monimuotoisia merkitysten ja tulkintojen horisontteja.