Pääsisältö
Laakso, Lauri

Liikuntakasvatuksen puolustaja

Liikuntakasvatuksen puolustaja

Hinta nyt31,00 €
(27,31 € alv 0 %)

Kuvaus

Emeritusprofessori Lauri Laakson toinen muistelma­ teos keskittyy työelämämuistoihin Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan laitokselta. Millaista on toimia maan ainoan tiedekunnan professorina, sotkeentua vähän kaikkeen ja puolustaa liikuntaa ja liikuntakasvatusta niin yliopistossa kuin kiristyvän kansainvälisen kilpaurheilun keskellä? Tuntea olevansa pakin asemassa?

”Nuoret ja innokkaat opiskelijat ovat luontaisetu, joka on saanut minutkin pysyttelemään nuorekkaana”, sanoo Laakso. ”Ja toinen etu on ollut kansainvälisyys. Olen ollut etuoikeutettu ja saanut työni puolesta nähdä mualimaa”.

Kirjan loppuosa kertoo matkoista, joista kaikki ovat liittyneet liikuntapedagogiikan professorin työtehtäviin. Teos ei puuduta lukijaa kertomalla tarkemmin konferenssimatkojen asiasisällöistä - mutta ainahan matkoilla sattuu ja tapahtuu

Lauri Laakso (s. 1947) on liikuntapeda­gogiikan emeritusprofessori. Hän on käynyt koulunsa Tampereella ja tehnyt työuransa Jyväskylässä. Varsinaisten työtehtäviensä ohella hän on ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen ja osallistunut monenlaiseen järjestötoimintaan. Tieteellisten tekstien lisäksi Laakson tuotantoon kuuluu oppimateriaaleja, kuten yhdessä Pirkko Nummisen kanssa julkaistu Liikunnanopetuksen ABC, sekä yleistajuisia teoksia, joista yhdessä Pauli Vuolteen ja Risto Telaman kanssa julkaistu Näin suomalaiset liikkuvat valittiin 1986 vuoden urheilukirjaksi. Laakson muistelmien ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2022 nimellä Talviteräs­ mies.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Liikuntakasvatuksen puolustaja
Tekijät
Laakso, Lauri (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789524172417
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
5.11.2025

Kustantaja
Momentum Kirjat
Painos
2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
272
Tuoteryhmät
Tietokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
99.1 Elämäkerrat. Muistelmat
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
professorit, työura, liikuntatiede, liikuntakasvatus, pedagogiikka, kehittäminen