''Minä olen vanhus, joka ei rakastaisi ketään ja jota kukaan ei rakastaisi, jos ei olisi minua itseäni, jota rakastan ja joka rakastaa minua."
Italo Svevon myöhäiskauden teosten ikääntyneet omaelämäkerralliset sankarit ovat kolminkertaisesti hyviä: hyväntahtoisia, hyväuskoisia ja omahyväisiä. Erinomainen esimerkki tästä on Lyhyen sentimentaalisen matkan herra Aghios, joka pakenee junalla perhettään "matkan vapauteen" kokeillakseen, josko löytäisi kadottamansa elinvoiman sen ulkopuolelta. Svevolle tyypillisen toimintaan kykenemättömän antisankarin tapaan
hän tarkkailee elämää ja itseään turvallisesti omien ajatustensa suojasta.