MAANANTAIKAIKKEUS pohtii sitä, mistä päivät saavat muotonsa ja täytteensä. Se miettii niiden paikkaa aamun mahdollisuuksien ja illan summauksien välissä eikä jätä lukijaa ennalleen.
"Putous,/ kuplat ovat/ ilmaa", minä erottaa ympärillään ja sisällään tapahtuvasta jotakin tunnistettavaa. Eivätkä ponnistukset valu hiekkaan.
Runokirja kohoaa ajallisen olemisen hellittämättömäksi tutkailuksi.