Kirjassa kerrotaan laulutaiteen kultakauden 47:n tähtitenorin elämäntarinat aikana, jolloin laulaja oli oopperanäyttämöllä pääroolissa ja äänilevy kukoistuksessaan levittämässä heidän mainettaan kaikkialle maailmaan, kun nykyään tilanne on sellainen, että ohjaajat ym. oopperoiden toimihenkilöt ovat tärkeämpiä kuin laulajat äänilevyn tarinan ollessa lopuillaan. Ajanjakso, jolta heidät on valittu syntymäajan mukaan, rajoittuu vuosien 1844 ja 1930 väliin. Italiaa on perinteisesti pidetty tenorien isänmaana ja siksi kirjan tenoreista puolet on italialaisia. Toinen puolisko jakaantuu kolmeentoista eri maan tenoreihin, joista Saksalla on lähes puolet.
Kaikkien esiteltyjen tenoreiden urakehitys on huipulle pääsyn jälkeen yleensä ollut aika lailla samankaltainen. Samat oopperat samoissa oopperataloissa vuosi toisensa jälkeen. Se mikä on erilaista, on mistä he ovat tulleet ja millaisen kehityksen jälkeen heistä tuli sellaisia, joista heidät ooppera- ja laulutaiteen historiassa tunnetaan. Siksi useimpien kirjassa esiteltyjen tenorien kohdalla on keskitytty tähän puoleen enemmän, jos siitä on yleensäkään ollut tietoa.