Ylivieskalaisen Kati Männikön runot kattavat pitkän kaaren nuoruuden voimasta ja uhosta, hassutteluista ja pelkotiloista, hitaaseen seestymiseen, joka sekään ei ole vailla toisaalta tummia sävyjä, toisaalta koomisia oivalluksia. Kielellä leikittely ei ole runoissa itsetarkoitus, vaan kantaa aina samalla myös runon teemaa. Teos on myös psyykkinen matka mielen kuohunnasta lääkehoitoon, joka kyllä tasaaja rauhoittaa mutta aiheuttaa myös haittoja, joita tarkastellaan purevan satiirin ja lempeän ironian keinoin. Runot ovat rytmikkäitä, helppolukuisia herkkupaloja - joita ei voi jättää väliin.
Korvista kasvaa tillit
siankärsämö sieraimista.
Leikit lie liian villit:
minuus löytyy sammalista.