Verkkokalvoille piirtyy kuva pienestä lapsesta, avojalkaisena valkoisessa kesämekossa, joka nyyhkyttää nalleensa. Tyttö on hukassa. Hän ikävöi vanhempiaan, on hätääntynyt ja neuvoton. Tämä tyttö oli naiselle kohtaamaton osa itsessään, ennen näiden runojen kirjoittamista.
Minä suojelen sinua sukeltaa niihin kipukohtiin, joihin lapsuudesta on jäänyt syvimmät jäljet. Elämäänsä läpivalaisten nainen etsii suurempaa tarkoitusta, omia rajoja ja ehdotonta rakkautta. Sisäinen turvattomuus on ajanut hänet elämään rajatonta elämää. Hän ei ole osannut elää puoliteholla. Hän on aina halunnut kaiken. Hän on kulkenut myös sieltä, mistä ei olisi kannattanut. Ummistaen intuitionsa, kuullessaan hälytyskellojen lyönnit täysillä korvissaan ja nähden punaisten lippujen lepattavan ilmiselvästi ympärillään. Nainen huomasi silti aina askeltavansa uhmakkaasti eteenpäin valitsemaansa polkua. Vetovoiman lakeja seuraten uteliaana, uhkarohkeana, pelottomana. Ikuisesti rakkauden nälkäisenä. Omia äärirajoja etsien.
Minä suojelen sinua johdattelee herkkyydellään lukijansa merkityksellisten sanojen maailmaan. Maailmaan, jonka seinät on kerta toisensa jälkeen rakennettu sirpaleista. Maailmaan, johon jokaisen särkyneen on helppo astua ja samaistua.