Ennen kuin unohdan kaiken muistan vielä jotakin: oli kylmiä talvipäiviä ja syntyi poika joka nukkui paljon. Pojan unessa näkyi mykkäelokuva jossa kääpiö sanoi, ” ”, miettiessään ruohon ja rikkaruohon eroa. Minä naputtelin lämpimässä keittiössä kirjoituskoneella kuvauksia ilotulitteiden räjähdyksistä. Olin siirtynyt kielestä toiseen. Järjestin räjähdykset muotoihin, pienimmästä suurimpaan, sitten suurimmasta pienimpään. Muodot purkautuivat itsestään. Syntyi kieltä joka jatkuvasti vastusti itseään. Syntyi kirja joka alkoi tuhota ja synnyttää itseään. – Jan Hellgren
