Muamo.
Kirja kertoo opettaja Nadja Keinäsen vaiherikkaasta elämästä, joka alkoi Itä-Karjalassa, Kotkatjärven Pol'un kylässä ja päättyi Suomessa, Hämeen läänin Koskella.
Kirjassa käsitellään vaiheittain yksittäisen ihmisen elämää peilaten siihen suurempia maailmantapahtumia, alkaen Neuvostoliiton alkuaskelista, jatkuen Stalinin vainojen ja kahden sodan kautta itsenäisenä valtiona tasapainolevaan Suomeen.
Totalitarismissa tavallinen ihminen sai nöyränä taipua osaansa, oikeutta, totuutta tai oikeudenmukaisuutta oli turha vaatia.
Mutta ei sodan jälkeisessä Suomessakaan elämä helppoa ollut, ei ainakaan Itä-Karjalasta uudelleenkoulutukseen tuoduilla opettajilla. Stalinin julma koura ulottui valvontakomission kautta pitkälle Suomeen. Ja entäpä kantasuomalaiset ihmiset? Moni nimitteli näitä itäkarjalaisia ryssiksi. Oli epäluuloja, oli jopa vihaa. Mutta oli Suomessa myös hyviä ja avarakatseisia ihmisiä, Karjalan ystäviä. Sisukas ja sinnikäs piti olla, jotta Suomessa pärjäisi.
Kirjan loppuosa keskittyy Nadjan elämään kansakoulunopettajana Suomessa eri paikkakunnilla. Nadja menee naimisiin, perustaa perheen.
1960-luvululla Nadja sai yhteyden Itä-Karjalassa asuviin sukulaisiinsa, tärkein heistä oli oma kummityttö Tyyne. Tyynen ansiosta Nadja pääsi 1970-luvulla näkemään uudelleen lapsuutensa maisemat ja syntymäkotinsa. Ja monia rakkaita sukulaisiaan.
Pääsääntöisesti elämä hymyili. Ja toisinaan ei hymyillyt. Sellaista se elämä on. Karjalainen, iloisen positiivinen elämänasenne auttoi Nadjaa sairauksissa ja vastoinkäymisissä.
Pakahduttavaan onneen ja hymyyn antoivat aihetta Nadjan bunukat. Kun pieni lapsenlapsi istui sylissä, niin sairauskin unohtui.