Suru katsoo taakse
Huoli katsoo ympärille
Toivo katsoo ylös
Jatkuvasti ei voi taakoittaa muita omalla surullaan ja kyynelillään, siksi purin tunteeni runoiksi. Olen paljastanut tähän sydämeni: epäuskoa, uskoa, epätoivoa, toivoa, kaipausta ja kiitollisuutta.
Mieheni Marius sairastui aggressiiviseen syöpään ja menehtyi vajaan viiden kuukauden kuluessa sairauden toteamisesta. Se oli perheellemme raskas matka jatkuvine huonoine uutisineen. Kuitenkin kaikesta yhteisestä kiitollisina saimme lasten kanssa lähettää hänet yhdessä täältä kotoa ”taivaallisiin esikartanoihin”, missä ei ole enää kipua, ei tuskaa, ei kyyneleitä. Me täällä suremme hänen poissaoloaan, kaipaamme ja muistelemme, vaikka tiedämmekin, että hänellä on kaikki hyvin.
Joskus toisen sanat voivat avata omia sisäisiä lukkojamme ja auttaa näin jatkamaan matkaa. Toivon sanoistani olevan apua sinulle oman elämäsi kamppailuissa, olivatpa ne sitten mitä tahansa.