Tiivistunnelmainen jännitysromaani vie lukijan pieneen pohjalaiskylään, jossa vanhat salaisuudet on poljettu syvälle mullan alle piiloon. Tietääkö joku kauan sitten kadonneen tytön kohtalosta enemmän kuin haluaisi kertoa? Taitavan esikoiskirjailijan henkilövetoinen tarina ei päästä otteestaan ennen kuin viimeinen sivu on käännetty.
Samuel on kokenut lapsuudessaan tragedian, joka varjostaa hänen elämäänsä vielä aikuisenakin. Pikkusiskon katoaminen repi perheen riekaleiksi, ja Samuel on siitä asti kantanut syyllisyyden taakkaa harteillaan.
Kun Samuel viisitoista vuotta myöhemmin palaa lapsuutensa maalaismaisemiin isänsä hautajaisiin, hän huomaa nopeasti tehneensä pahan virheen. Samuel ehtii tuskin asettua taloksi lapsuudenkotiinsa, kun menneisyys alkaa hivuttautua esiin varjoista, yhä synkemmässä valossa. Mitä pikkusiskolle oikeastaan tapahtui? Oliko isä saanut jotain selville ennen kuolemaansa?
Samaan aikaan Milla on ajautunut pahaan umpikujaan laulajauransa kariuduttua. Päämäärätön elämä pienessä kylässä ja työ rautakaupassa isän tiukan kurin alla tukahduttavat Millan unelmat, eikä pakotietä tunnu löytyvän mistään.
Ennen pitkää Samuel ja Milla joutuvat kohtaamaan menneisyyden haamut silmästä silmään. Ja kun vanhat haavat aukeavat uudelleen, käy nopeasti selväksi, että joku on valmis tappamaan säilyttääkseen salaisuutensa.
Juha Kiikka (s. 1986) on Ylistarossa kasvanut, nykyään Vaasassa asuva esikoiskirjailija. Päivätyössään hän toimii IT-alalla viestintäasiantuntijana. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja.