Kansanperinteen opiskelija Otso-Ville lähtee keräämään kummallisia tarinoita gradunsa aineistoksi syrjäiseltä Pimeenkylältä. Hän nauhoittaa kyläläisten kanssa käymiään keskusteluja ja tutustuu Taruun, uuteen kirjastonhoitajaan. Tarua kyläläisten kummallinen käytös ja jutut pelottavat. Mistä niissä on oikein kyse?
”Luukalliolla ei voi koskaan kualla, ei ole elämää ensinkään”,
näin lauloi joskus Marketta hiljaa vintillään.
Sen kiroukset vain tuskaa tuattaa, huakauksia yhtenään.
Ja kissan silmät loistaa saa, kun nousee myrskysää.
Mustarastas laulaa kuoleman yössä on kansanperinteen aineksia hyödyntävä kauhuromaani. Otso-Villen ja Tarun näkökulmien ohella tarina kulkee nauhoitusten ja romaanissa kohdattujen kirjoitusten kautta. Sanoilla on juuret, ja ne ulottuvat kauas pimeään historiaan. Salaisuudet risteävät ja versovat. Mitä sananjalat merkitsevät? Kuka kertoo?
Kati Rantala (s. 1977) asuu perheineen Jyväskylässä, tekee soveltavan kielitieteen väitöskirjaa ja inspiroituu filosofisesta ajattelusta. Hän sai idean tähän kirjaan Yhdysvalloissa Buffalossa, 1880-luvulla rakennetun talon vintillä, jonne oli kertynyt historian saatossa aiempien asukkaiden tavaroita. Vintillä oli erityisen jännittävä tunnelma.