Lahtelaisen runoilijan toinen kokoelma jatkaa esikoisan (Möysäläisen kirjallisuuden seura, ntamo 2012) paikallistietoista linjaa. Jorma Martikaisen runot ovat milloin kuulaan elegisiä, milloin lempeän satiirisia, ja vahvan ekologisen tietoisuuden leimaamia. Biologisista ja fysikaalisista havainnoista siirrytään tekstiin, informaatioon ja runouteen niin kuin mitään rajaa ei olisikaan - ja näissä runoissa ei olekaan: "Ansan sanat laukesivat / lapset syttyivät, lauloivat / itkivät, lähtivät satamasta / pienet helakat veneet / vanhoista laivoista."