Runoni ovat kaikuja kaikesta siitä,
mitä näen, koen, ajattelen, tunnen.
Ei kai kukaan silloin voi sanoa,
että tekstini ei vastaa todellisuutta?
Vai eikö minun todellisuuteni siis ole totta?
Kirjoitan sanoiksi muuten sanomatta jäävät,
annan tilan pimeyteen haudatuille
ja uskallan kertoa sen mitä muut eivät.
Runoni ovat täynnä ääripäitä,
ahdistusta, kipua ja tuskaa.
Enimmäkseen mustaa, mukana myös iloa,
kyyneleitä surusta ja kiljahduksia onnesta,
mutta kukaan ei voi väittää,
että runoni eivät olisi totta.
Sillä,
ennen kaikkea
runoni kertovat minusta.