Pääsisältö

Louis, Édouard

Muutos: metodi

Muutos: metodi

Hinta nyt25,00 €
(22,03 € alv 0 %)

Kuvaus

Luokkapetturin muotokuva.

Tarina siitä, miten väkivaltaisen ja kurjan lapsuuden eläneestä Eddy Bellegueulesta tuli palkittu kirjailija Édouard Louis.

Édouard Louis oli vain 25-vuotias, kun hänen menestysteoksensa Ei enää Eddy ilmestyi. Köyhissä oloissa kasvanut Louis onnistui tavoitteessaan: hän jätti taakseen näköalattomuuden ja raivasi itselleen tilan ranskalaisen kulttuurieliitin keskuudessa. Luokkanousu toimi kostona menneisyydelle, mutta muutoksella oli silti hintansa. Melankolinen ja säästelemätön romaani nuoren pojan päätöksestä muuttua toisenlaiseksi ihmiseksi muistuttaa, että muuttuminen on aina väistämättä myös menettämistä.

Édouard Louis (aiemmin Eddy Bellegueule, s. 1992 Hallencourtissa) kirjoitti esikoisteoksensa Ei enää Eddy vain 21-vuotiaana. Ensimmäinen kustantaja hylkäsi kirjan sillä perusteella, että sen kuvaamaa köyhyyttä ei olisi Ranskassa ollut enää sataan vuoteen. Kun kirja julkaistiin, siitä tuli arvostelumenestys, sitä myytiin yli 300 000 kappaletta, ja se herätti kiivasta poliittista keskustelua. Louis on uudistanut nykykirjallisuutta tekemällä näkyväksi työväenluokkaa ja tarinoita, joista yleensä vaietaan. Häntä onkin kutsuttu yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä kirjallisista äänistä. Louis on opiskellut sosiologiaa Pariisissa.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Muutos: metodi
Alkuteos
Changer: méthode
Tekijät
Louis, Édouard (Kirjoittaja)
Toivanen, Lotta (Kääntäjä)
Tuotetunnus
9789520446345
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
11.5.2023

Alkuteos
Changer: méthode
Kustantaja
Tammi
Sarja
Keltainen kirjasto
Painos
2023
Julkaisuvuosi
2023
Kieli
suomi
Sivumäärä
265
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Historiallinen
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
keskiluokka
Avainsanat
aikuistuminen, arvot, asenteet, elämänmuutokset, ihmissuhteet, keskiluokkaisuus, muutto, nuoruus, sosiaalinen nousu

"”Vangitseva.“"
DE VOLKSKRANT

"”Edouard Louis’n kiihkein, herkin ja koskettavin teos.“"
FEMME ACTUELLE

"”Kivuliaan rehellinen.“"
NRC

"”Äärimmäisen mukaansatempaava kirja, jossa kirjailijan itseluottamus ja kirjailijuus saavuttaa tähänastisen huippunsa.“"
FRANCE INTER

"”Autofiktiossa kirjailija kuvaa omaa elämäänsä fiktion keinoja käyttäen. Uusin suomennos Muutos: metodi on romaanina yksi teossarjan parhaista. Suomentaja Toivanen onnistuu tavoittamaan Louisin suorastaan lakonisesta tyylistä myös sen herkän ja haavoittuvan puolen.“"
Turun Sanomat