Tässä aistillisessa ja fyysillisessä maailmassa emme koe vapautta ja rauhaa. Luonto piiloutuu, ihmiset pukeutuvat naamioon. Tietämättään he ovat suuren Elämännäytelmän kovailmeisiä, itseään korostavia näyttelijöitä.
Tämän tietäen runoilijapastori on toisessa runokokoelmassaan pyrkinyt tuomaan esille mahdollisuuden ymmärtää, että elämän vaativin yliopisto on oppia tuntemaan itsensä ‒ ja että me olemme kahden maailman kansalaisia: näkyvän ja näkymättömän. Erityisesti paino on näkymättömässä maailmassa, johon fyysillinen luonto piilotajuisesti ohjaa peilin tavoin metafyysiseen, joka on pohjattoman kaipuumme täyteys.
Nyt käsillä olevassa kokoelmassa tekijä on pakottanut itsensä kokeilemaan lyhyiden haikujen ja tankarunojen ahdasrajaista rytmiikkaa. Näitä kyseisiä runoja on 18/20. Niitä ei kuitenkaan voi hengeltään verrata täysin alkuperäiseen japanilaiseen runouteen, sillä suomenkielen tavutus on vaikeasti taipuvaa siihen tarkoituksen.Voidaan sanoa, että suomalaisneidon jalka ei mahdu japanilaisen geishan kenkään. Tosin haikuissa ja tankarunoissa on vuosisatojen kuluessa tapahtunut erilaista vaihtelua tavutuksen lukumäärässä. Sentähden voimme todeta, että tämän teoksen runot ovat suomalaisia haikuja ja tankarunoja.
Me näyttelemme
kuolevien näytelmää
naamion takaa.
Rakkauden kaipuu on
loputon janontunne...