Pääsisältö

Lindberg, Robson, Bergius, Heli

Näkymätön taistelu – Aivovammapotilaasta ironmaniksi

Näkymätön taistelu – Aivovammapotilaasta ironmaniksi

Hinta nyt30,00 €
(26,43 € alv 0 %)

Kuvaus

Miten aivovamma ­mullisti koko elämän.

Robson Lindberg taklattiin jääkiekko-ottelussa, jonka jälkeen hän oli kolme minuuttia tajuttomana. Alkoi 2074 päivää kestävä kuntoutus, jonka aikana hänen piti opetella konttaamaan ja kirjoittamaan.

Kahdeksan aivoverenvuotoa ja keskivaikea aivovamma tarkoitti työkyvyttömyyseläkkeelle jäämistä, mutta 30-vuotias Robson päätti toisin. Alkoi pitkä tie kuntoutuksessa kaikki tai ei mitään -asenteella, sisulla ja tarmolla. Kaikki on mahdollista, jos ottaa vastuun omasta menestyksestään, hän ajatteli. Viisi vuotta myöhemmin Robson pääsi maaliin täyden matkan Ironman-triathlonissa.

Tänäkään päivänä se, miltä Robson näyttää, miltä hän kuulostaa ja mitä hän pystyy tekemään ei ole koko totuus. Muille näkymätön aivovamma on potilaalle aina läsnä. Aivovammapotilaan kuntoutuminen ei lopu koskaan.

Robson on matkalla kohti itseasettamaansa tavoitetta tulla maailman parhaaksi aivovammapotilaaksi. Kertomalla tarinansa hän haluaa kannustaa lukijaa koettelemaan rajojaan ja kohtaamaan vastaan tulevat vaikeudet.

Heli Bergius on toimittaja ja kirjailija, joka on tehnyt pitkän uran kirjakustannusalalla. Hän on kirjoittanut ja suomentanut useita terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä tietokirjoja.

Robson Lindberg on isä, puoliso, puhuja, triathlonisti ja urheilija. Hän on kansainvälinen urheilukuuluttaja ja ainoa pohjoismaalainen, joka on kuuluttanut Ironmanin MM-kilpailuja. Omalla esimerkillään hän haluaa näyttää miten mahdottomasta voi tehdä mahdollista.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Näkymätön taistelu – Aivovammapotilaasta ironmaniksi
Tekijät
Lindberg, Robson (Kirjoittaja)
Bergius, Heli (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789528506393
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
17.9.2026

Kustantaja
Docendo
Painos
1. painos, 2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Sivumäärä
309
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Tietokirjallisuus
Uutuuskirjat
Tietokirjallisuus
Kirjastoluokka
99.1 Elämäkerrat. Muistelmat
Avainsanat
aivovamma, robson lindberg, kuntoutuminen, mieli, vakuutus, lääketiede, ironman, apu, urheilu, tuki, vakuutus