Narratiiveilla ja kertomuksilla on paikkansa tieteenteossa ja tieteellisessä kirjoittamisessa. Niiden avulla luodaan merkityksiä, rakennetaan yhteyksiä ja vaikutetaan lukijoihin. Etnografiassa kertomukset on nähty väylänä ihmisten kokemusperäiseen tietoon. Samalla on tunnettua, että tutkija hyödyntää narratiivisia keinoja tuottaessaan ymmärrystä tutkimuskohteena olevasta ilmiöstä.
Tutkimuksessa sukelletaan etnografisen tutkimuksen maailmaan ja kysytään, mikä on narratiivisuuden merkitys etnografisessa tutkimusprosessissa ja kirjoittamisessa sekä miten tietoa rakennetaan narratiivisesti. Entä millainen rooli tutkijalla on tieteellisen narratiivin kertojana? Tutkimuksessa esitetään, että kerronnallisuudella on välitön yhteys siihen, minkälaista tietoa tutkijuutta etnografiassa muodostetaan.
Etnografia on oppialojen rajoja ylittävä tutkimussuuntaus, jonka metodologinen joustavuus sallii monenlaiset tutkimusasetelmat. Narratiivinen tutkijuus ja tietäminen etnografiassa valottaa aiheen ympärillä käytyä teoreettista keskustelua ja tarjoaa välineitä kehittää epistemologisesti ja eettisesti läpinäkyvämpää kulttuurintutkimusta.