Pietarin ja siellä kymmenen vuotta asuneen isän jäljittäjänä kirjailija astuu rehellisesti ja katsoo itseään Nikolain puistossa, jossa mielialat täyttyvät kuvitelluilla tosiasioilla ja todellisilla tunnelmilla. Pellisen Venäjä-syklin tänäisessä vaiheessa muistelon kuvio tuntuu eläytyvän enemmän kuin koskaan edelliseen vuosisataan ja arkeen.