Massavahinkotilanteessa suurelle määrälle henkilöitä voi syntyä vahingonkorvausvaade, joka perustuu esimerkiksi kuluttajaoikeuden loukkaukseen, kilpailuvahinkoon tai ympäristövahinkoon. Vaade on tyypillisesti henkilöä kohden pieni ja usein vaikea näyttää toteen. Tällöin vaateenhaltija ei yleensä lähde vaatimaan korvauksia, ellei siihen ole kyllin vaivatonta ja riskitöntä menettelyä, kuten lautakuntamenettelyä tai syyttäjän ajamaa rikosprosessia.
Perinteinen yksilöllinen siviiliprosessi on muodostunut liian kalliiksi mekanismiksi oikeuksiin pääsyn näkökulmasta. Toisinaan vaateenhaltijat pyrkivät siihen, että asiat käsitellään yhdessä ja samassa siviiliprosessissa kollektiivisen lainkäytön keinoin. Nämä keinot voivat olla edustuksellisia, kuten ryhmäkanne tai
siirronsaajan kanne, taikka kumulatiivisia. Suomessa jälkimmäiset ovat olleet merkittävämpiä. Vaateenhaltijat ovat näet nostaneet joukkokanteita eli itsenäisiä toisiinsa liittyviä kanteita; tällöin he ovat hyödyntäneet yhteistä asianajoa ja pyrkineet kanteiden yhteiskäsittelyyn. Ilmiö herättää lainopillisia kysymyksiä, koska prosessioikeudellisessa sääntelyssä on ajateltu ennen kaikkea kahden
asianosaisen välisiä oikeudenkäyntejä.
Teos on pitkälti oikeusdogmaattinen tutkimus, jossa tarkastellaan hyvän asianajajatavan sisältöä yhteisessä asianajossa, joukkokanteiden käsittelyä tuomioistuimessa sekä oikeudenkäyntikulusäännösten soveltamista tässä yhteydessä. Lisäksi tutkimuksessa on arvioivia ja oikeuspoliittisia osuuksia; mahdollisten menettelyuudistusten yhteydessä on otettu huomioon myös EU:n edustajakannedirektiivi.
Teos on ensimmäinen kotimainen väitöskirja, jossa syvennytään kollektiivisen lainkäytön kysymyksiin. Tutkimus tarjoaa tietoa ja tuoreita näkökulmia tuomareille, asianajajille ja muille oikeussuojajärjestelmästä kiinnostuneille.