Tämä tutkimus käsittelee vammaisten saamelaisten kohtaamaa syrjintää, heidän tapojaan selviytyä ja heidän kokemuksiaan hyvinvointipalveluista. Se pohjautuu vammaisten saamelaisten narratiivisille haastatteluille. Aiemmin koettu vahva syrjintä vie huomiota hienovaraisemmalta syrjinnältä ja vaikeuttaa muihin tekijöihin perustuvan syrjinnän tunnistamista. Selviytyminen vaatii vammaisilta sinnikkyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä. Oman toimijuuden tueksi tarvitaan sosiaalisia verkostoja ja merkitykselliseksi koettua toimintaa. Saamelaisuus henkilökohtaisena identiteetin osana osoittautuu elämän vahvuustekijäksi, joka tukee ratkaisujen löytämistä vaikeissakin elämäntilanteissa. Saamelaisuuden kautta voidaan saavuttaa normaaliutta ja yhteisöön kuulumisen tunnetta, joita vammaisuus on haastanut. Tutkimukseen osallistuneilla vammaisilla saamelaisuus kääntyy syrjinnän perusteesta voimaannuttavaksi ja valtaistavaksi tekijäksi elämässä.
Sekä vammaiset itse että viranomaiset ovat sulauttamispolitiikan seurauksena ja kaksikielisyyteen nojautuen pääasiassa luopuneet yrityksistä käyttää saamenkieltä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Palveluista puuttuu kulttuurista ymmärrystä saamelaisuudesta ja erityisesti vammaisuuden merkityksestä saamelaisessa kontekstissa. Saamenkieliset vammaispalvelut loistavat poissaolollaan. Kulttuurisesti adekvaatin palvelun ulottaminen vammaisten tarvitsemiin erityispalveluihin vaatii pitkäjänteistä resursointia ja tahtoa.Vammaisten oikeus omakieliseen ja -kulttuuriseen vammaispalveluun ei toteudu. Kuitenkin oikeudet ovat oikeuksia vasta, kun ne todentuvat ihmisten arjessa.