Sanoja tuli
silloin tällöin.
Kunnes keräsin sanani ylös.
Pato murtui,
korkki poksahti auki.
Sanoja alkoi ryöppyämään,
vaahdoten milloin mistäkin.
Ne herättivät syvästä unesta,
vaativat esille tuloa.
Olen niden orja.
Pomppaan, kun ne niin haluavat.
Juoksettavat minua.
Jättävät muut asiat kesken.
Syrjäyttävät kaiken.
Kirkkaasta,
jäätävän peilityynestä
ne porskuttavat läpi.
Valtavina aaltoina.
Sitten on taas hiljaista.
Ajattelen jo suonen tyrehtyneen,
joen kuivuneen.
Kunnes se alkaa taas.