Elämäni tikapuita ylös kiivetessäni tavoitteenani oli parempi huominen, olla ihminen ihmisten joukossa. Jouduin kokemaan, että alas painajia oli aina, mutta harvassa ylös nostajia. Hekin tekivät sen vain, jos siitä jotain hyötyivät. Olin levoton kulkuri, en saanut otetta mistään. Tuli sekin aika eteeni, että jouduin tekemään itseni kanssa sovinnon. Minun oli tunnustettava tosiasiat, elämän realiteetit. Olen joutunut elämäni varsitiellä hiomaan teräviäkin särmiä tullakseni ihmisten kanssa toimeen. Yrityksistäni huolimatta kaikkea ei kuitenkaan saa hiomalla pois, joudun yhä uudelleen törmäyskurssille. Ihmisen tekemiset eivät tunnu tärkeiltä. Kuitenkin ne vaikuttavat kokonaisuuteen. Tarvitaan rohkeutta luottaa omiin päätöksiin. Kukaan muu ei voi sanoa miten minun pitäisi elää.