Eräänä kauniina kesäaamuna vaimoni sanoi kahvipöydässä:
“Hei, muistitko, että Suomi täyttää 100 vuotta? Kirjoitapas runokirja, niin minä maalaan siihen kannen!”
Tuumasta toimeen; muut lähtivät uimaan, ja minä jäin ruudun ääreen.
Kaksi viikkoa vierähti, ja runot olivat valmiina. Vaikka en ole runoilija, olin tehnyt mielestäni runoilijan työn. Tämä kokoelma on siten myös esikoisteokseni.
Ystävien syntymäpäivillä lausutaan useasti runoja; ehkä yksi runo, liittyen vaikkapa onniteltavan lapsuuteen tai nuoruuteen, tai yhteiseen muistoon.
Mutta silloin, kun päivänsankarina on kokonainen maa ja valtakunta, ei yksi runo ehkä enää riitäkään. Sentähden minä kokosin eteeni 17 otsaketta, jotka mielestäni liittyivät olennaisesti Suomeen. Sitten annoin tuntemusten vapaasti virrata, ja lopputuloksena ovat nämä 17 runoa, tai pikemminkin säekokoelmaa.