PÄÄ PYSTYYN, EIKÖS JUU! kertoo Kalle ja Saimi Huovisesta sata vuotta sitten. Kalle ja Saimi olivat kirjoittajan isovanhempia.
Kallen isän Erikin konkurssi Kuopiossa ja itsemurha olivat perheelle traumaattisia kokemuksia. Ne pakottivat lapset etsimään parempaa elämää.
Kalle opiskeli rakennusmestariksi. Vimmainen mies rakensi kanavia, perkasi jokia ja kuivatti järviä eri puolilla Suomea.
Kalle oli kohtuuden mies. Hän oli oppinut arvostamaan niukkuutta. Pieni määrä hyvää harvoin nautittuna tuo suuremman onnen kuin jatkuva yltäkylläisyys.
Saimi kasvoi aikuiseksi Kainuun korvessa. Elettiin luonnon armoilla ja pidettiin huolta toisista. Itseään Saimi ei korostanut. Hän uskoi yhdessä tekemiseen ja kantoi sosiaalista vastuuta niistäkin, jotka eivät mahtuneet vallitsevaan muottiin.
Kalle ja Saimi elivät Suomen historian murrosaikoina. Uhkien alla heidän työnsä ja toiveensa olivat yllättävän samanlaisia kuin meillä tänään, mutta paljon on opittavaakin.
PÄÄ PYSTYYN, EIKÖS JUU on kolmas ja viimeinen osa Huovisten historiasta. Huovinen kirjoittaa persoonallisesti, kuten jo edellisissä kirjoissaan ISÄN KÄDESTÄ (2021) ja OLISIPA JO MAANANTAI -kirjoissaan (2025).