Sekä muodoltaan että sisällöltään merkittävä avaus 2000-luvun kirjallisuudessa: hengästyttävän rohkea, taiturimainen, hämmentävä, koskettava ja liikuttava. Viattomuuden manifesti, jonka muoto vaihtelee laavavyörymäisten näkyjen, ilmestysten, epifanioiden, illuminaatioiden, enteiden, vaikutelmien ja aavistusten sekä minimalistisempien runojen, fragmenttien, haikujen, naivismien, suoran puhuttelun, munanheilutuksen, saarnan, rukouksen ja sydänäänien välillä. Uuden sukupolven kuiskaus-huuto, joka saattaa vielä tehdä lopun sekä runoudesta että proosasta: hiljaisuudessa yksittäisen lukijan puoleen kääntyvän tilitysäänen tilalle tulee siinä uuden ”julkisen yksityisyyden” viaton vapaa puhe, joka on kaikille, ja erityisesti
”[n]isteille, spurguille, rikollisille, raiskaajille, itsemurhan, koulumurhan, kansanmurhan tehneille, vankilassa istuville, luovuttaneille, hukkuneille, eksyneille, kadotetuille, pelleille, ääliöille, runkkareille, perversseille, mielisairaille, häiriintyneille, unettomille, epätoivoisille, elämäänväsyneille, viimeisille, kuolemaisillaan oleville, pudonneille, vajonneille, hajonneille, keille, särkyneille, syrjäytyneille, epäonnistuneille, hyljeksityille, yksinäisille paskoille (suurella r a k k a u d e l l a Janne)”
Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.