Peilin sileää
rosoista rouheaa.
Pinnan alla väreilevää,
läpikuultavaa.
Vuosien myötä luonto ja ihmisyys, ihmisten kohtaaminen ja kohtaamattomuus on puhutellut minua. Näistä ajatuksista runot ja ajatelmat ovat syntyneet. Heijastumia olemme toinen toisellemme ja peilin tavoin luonto heijastaa erilaisia kuvia silmiemme eteen ja kutsuu rauhoittumaan, pysähtymään tärkeän äärelle.
Kukonaskeleita ottakaamme, hiljentykäämme, toinen toisistamme välittäkäämme. Toiveruno vetää kaiken yhteen: jospa ihmeitä vielä tapahtuu, jospa unelmat unesta todeksi muuttuu. Ei tarvitse kauas mennä, lähelläkin voi olla läsnä, kuunnella ja kuulla niin itseään kuin kanssakulkijoitaan. Pysähtykäämme ihmettelemään vuodenaikoja ja katsomaan katse tyhjänä, silti ajatuksia täynnä kauas horisonttiin.