Eläkeikään päästyämme ja aurinkoisen tulevaisuudenkuvan häämöttävänä, hankimme mieheni kanssa Albaniasta kakkosasunnon, jossa vietimme aina sen Suomen talvisen, kylmäntäytteisen pimeän ajan. Olemme ajaneet autolla eri reittejä, usein myös tieltämme onnettomasti eksyen, tuon yli kolmen- ja puolentuhannen kilometrin matkan Albaniaan. Reissuille on osunut hankalia, vaarallisia ja joskus, ainakin jälkeenpäin miettiessä, huvittaviakin tapauksia. Niitä on nautinto kotisohvalla viinilasin ääressä turvallisesti muistella ja niistä kirjoittaa. Saattaa niistä olla lukijoille opastusta, hyötyäkin.
Ennen tuota jännittävien vuorten kattamaa, aurinkoista Albaniaa, aioimme hankkia perhehotellin Mustanmeren ääreltä, sen kultaisen hiekan rannoilta, Bulgariasta. Siitä kerron, samoin kuin retkestämme Gorbatshovin ajan Venäjälle. Istanbulin matkan lentävästä matosta kerron, ja yöpymisestä Fočan kaupungissa, jonka keskellä virtaava sininen joki oli nähnyt Bosnian sodanaikaiset kauhut. Balaton-järven rannalla meitä petti tiukkasuinen leskirouva. Puolassa vietimme viikon, vaikka ei olisi pitänyt ja Serbian poliisilaitoksella päivän. Serbilaisessa kahvilassa joimme kahvit, kenraali Titon katsellessa meitä näyteikkunasta. Ankaran turkkilaisessa saunassa sain kiropraktisen hoidon. Ja -60 luvulla koin ensimmäisen ulkomaanmatkani, kun lähdimme Bore-aluksella Tukholmaan. Viimeisin tarinani: ”Koronamatka” Albaniaan sai lähes dekkarimaisia piirteitä.