Sana modernisaatio ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, kun ajatellaan Kainuun korpimaiden kruununmetsätorppareita. He asuivat harmaissa hirsimökeissä tiettömien taipaleiden takana ja perheen elanto oli mitättömän peltotilkun, parin huonosti ruokitun lehmän ja epäsäännöllisten metsätyöansioiden varassa. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että kruununmetsätorppa-asutus kytkeytyi monella tapaa perinteisen agraariyhteiskunnan kokonaisvaltaiseen muutokseen.
Kruununmetsätorpparit olivat isossajaossa valtiolle jääneitä maita asuttaneita tilattomia. Tässä teoksessa käsitellään heidän toimintaansa, mahdollisuuksiaan ja valintojaan 1860-luvulta 1920-luvulle. Mitä kruununmetsätorpparit tavoittelivat? Mihin uusiin mahdollisuuksiin he tarttuivat? Mitä uusia ilmiöitä he vastustivat? Millainen heidän sosiaalinen asemansa oli metsähallinnon alaisuudessa? Miten he järjestäytyivät poliittisesti 1900-luvulla?
Näiden kysymysten kautta tutkimus avaa uuden näkökulman tilattoman väestön historiaan. Se monipuolistaa sekä näkemystämme kruununmetsätorppareista pelkkinä olosuhteiden uhreina että käsitystämme koko modernisaatiosta. Tutkimus tarkastelee aluetta, jossa metsän merkitys toimeentulon antajana oli erityisen suuri ja jossa sen omistajaksi tuli valtio. Siten se täydentää kansainvälisen tutkimuksen kuvaa maalaisväestön selviytymiskeinoista ja vastarinnasta yhteiskunnan ja maanomistusolojen muutoksessa.