Puhuttelu jatkaa Jyrki Pellisen myöhäistuotannon itsereflektistä juonnetta. Kuolema Puskinin kädelle (ntamo 2013) oli runoilijan matka slaavilaisille juurilleen - geneettinen, kirjoitettu, koettu, kuviteltu, ja samalla ”akmeistisen konkreettinen” (Jaakko Mikkola). Puhuttelun puhuja on yksityisempi ja paikallisempi, kuten avausrunossa ”Helsinkiä ja helsinkiläisiä”: ”Vein tuohia Hietalahden kirpputorille. / Laivat olivat satamassa, aurinko nousi.” Mutta mikään ei pysy; niinpä keskeislyyrisen tunnelman voi keskeyttää osio nimeltä ”Euroopan sota” (mutta minkä Euroopan? mikä sota?). Kokoelma päättyy Aniara-vaikutteiseen avaruuskuvastoon ja -matkaan. Kirjasta voi löytää myös myös runouden määritelmän ja kätketyn romanttisen komedian, jossa ”[t]apahtumat sinänsä / tapahtuvat sinänsä”.