Tuomas ei pelkää pimeää eikä peikkoja vaan sitä, mitä tapahtuu hänen huoneensa ulkopuolella. Tuomaksen isä on sairas ja isän sairauden nimi on alkoholismi. Tuomas miettii sitä paljon. Jos juo viinaa, on siis sairas. Voiko se olla totta?
Jäljellä on vain kysymyksiä. Miksi? Miten lahjakkaasta miehestä, joka ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään ja jonka oikeudentunto oli pettämätön, on tullut ärtyisä, helposti malttinsa menettävä ja joko nousu- tai laskuhumalassa tai krapulassa oleva ihmisraunio? Vastausta ei ole. On vain tieto, että yhden ihmisen mielialojen mukaan on koko perheen elämä järjestettävä.
Pullonpohjalasit kuvaa syvällisesti ja tarkasti elämää alkoholistiperheessä lapsen ja vaimon näkökulmasta. Alkoholismi näyttäytyy juuri sellaisena kuin se pitääkin näyttää: miehekkäänä, surkeana, mahtipontisena, itsesäälisenä ja itsekkäänä.
Vahva äiti ei kestä kaikkea, ei jokaista sanallista tai lihallista lyöntiä. Ja kun äidin jaksaminen loppuu, Tuomaksesta tulee vastuunkantaja ja omien vanhempiensa huoltaja. Mutta Tuomaskin oivaltaa lopulta viinan vallan tahdottomaan isäänsä. Oivallus on suora, ainoa mahdollinen: ”Rakas Jumala, anna isän kuolla.”
Tarja Makkonen on kirjoittanut säälimättömän kauniin ja suoran romaanin alkoholistista ja siitä, kuinka yhden miehen juominen vaikuttaa kaikin mahdollisin tavoin hänen läheisiinsä.