Slovenialainen Srečko Kosovel (1904-1926) eli vain 22-vuotiaaksi. Hän kirjoitti tuhatkunta runoa, mutta julkaisi vähän. Ensimmäinen kokoomateos ilmestyi 1927 hänen kuolemansa vuosipäivänä. Myöhemmin kirjallisesta jäämistöstä on toimitettu useita julkaisuja ja Kosovelista on tullut tunnustettu klassikko, joka on nostettu italialaisten futuristien ja venäläisten konstruktivistien rinnalle, vaikka Kosovel ei koskaan luopunut impressionistisesta lyriikasta. Hänen runoutensa on kaksitasoista ja liikkuu avantgarden ja traditionalismin välissä, kollektiivisen sitoutuneisuuden ja minän (itsen) välillä. Dadaistiakin hänessä oli.
Kokoelmaan on valittu runoja kaikilta kausilta, jos kausista voi puhua vain nelisen vuotta jatkuneen luomistyön yhteydessä. Varhaisissa runoissa pääosassa on Triesten lähellä sijaitseva Karstin seutu, sen luonto ja kylät viinitarhoineen. Ekspressionistisissa runoissa Kosovel käsittelee visionäärisiä yhteiskunnallisia ja uskonnollisia teemoja, henkilökohtaista ja kollektiivista apokalypsia, syyllisyydestä vapautumista ja uudenlaisen eetoksen luomista. Aikakauden tapaan hän ihailee teknistä edistystä ja nopeutta. Kokoelman on sloveenista suomentanut Kari Klemelä ja toimittaneet Kari Klemelä ja Anni Sumari.