Jaana Vähäsalon toinen runokokoelma raottaa näkymää talven kylmettämästä tilasta, jossa vihmoo niin että kipeää käy. Vähäsalon tuttu optimismi kuitenkin lempeästi velloo runoilijan ytimissä, se suojaa ja lievittää.
Elämän nälkä on läsnä myös tumman taivaan alla.
Illat palaavat aikaisemmin
maan juodessa kaiken valon
ja lätäköiden nielut
hehkuvat hiilen mustaa.
Me muutumme kesyiksi
pimeän pitkissä kynsissä
ja hauraissa unissa
viipyy valoisan tahto
alituinen odotus.