Hurmaavassa muistelmateoksessa kirjailija Jamaica Kincaid kirjoittaa yhdestä suurimmasta rakkaudestaan: puutarhastaan. Hänen ensimmäinen puutarhansa Vermontissa oli istutuslaatikko kodin etupihalla. Siihen hän kylvi kokeenempien puutarhuriystäviensä tyrmistykseksi vain rakastamiensa kukkasten siemeniä. Puutarhani (kirjaan) Kincaid kokoaa kaiken, mitä rakastaa (ja mitä ei rakasta) puutarhoissa. Hän tarkastelee puutarhanhoitoa intohimoisesti ja tarkoin silmin ja ottaa lukijan mukaansa matkoilleen eri puolille maailmaa.
Kincaid rakastaa kiihkeästi Jane Grant -rhododendronia ja tavallisia tarhapapuja, mutta inhoaa liljoja. Häntä inspiroivat siemenluettelot, kuuluisat historian puutarhurit ja Monet'n puutarha Givernyssä. Hän haaveilee puutarhasta, joka olisi kuin hänen rehevältä kotisaareltaan, Antigualta. Mutta Kincaid muistuttaa myös, että kauneudella on aina hintansa, kuten ruusulla piikkinsä: puutarhojen historia on täynnä kolonalismin jälkiä. Eurooppalaiset valloittajat nimesivät ja lajittelivat alistamiensa maiden kasvillisuuden - ja kukin puutarhurikin hyväksyy vain tietynlaisen kasvillisuuden ja tietyn järjestyksen.