Nämä runot ovat siitä kaikesta mitä olen elänyt, Kalevalan sanoin: Tien ohesta ottamia, risukosta riipomia. Valtaosaa en ole kirjoittamalla kirjoittanut, ne ovat vain tulleet. Vuoden 2017 runot ovat pääosin tietoisesti tehtyjä.
Olen vuosien mittaan ihmetellyt sitä, miksi poliittista runoutta on niin vähän 1970-luvun jälkeen. Jotain on puuttunut. En ole minäkään sitä väkisin vääntänyt, mutta silloin kun sitä kaiken keskellä on tullut, en ole estänytkään.
Kun keväällä 2017 aloin tosissani koota ruutupapereita muovitaskuista, konekirjoitettuja arkkeja ja sähköisiä runoja tietokoneelta, mieleeni tuli nimi kokoelmalle: Puuttuvat laulut. Jos tämä kokoelma täyttää jotain siitä, mistä on puutetta, olen silloin tehtäväni täyttänyt, tai ainakin aloittanut.
Kun kirjoitin kokoelman ensimmäisen runon keväällä 1974, olin mittamiehenä tietyömaalla Pohjois-Savossa, Vesannolla. Kun olen koonnut nämä runot, olen eläkkeellä oleva toimittaja Tampereella. Siihen väliin mahtuu paljon, siitä kertovat nämä runot.