Kolmisenkymmentä vuotta kestäneessä yhtäjaksoisessa sielunhoitotyössään ”vankien ystävä” Mathilda Wrede (1864‒1928) kohtasi sadoittain naisia ja miehiä. Monet vankikohtalot koskettivat häntä syvästi ja jäivät elämään Mathildan elämäntyön kuvauksissa. Hän ei nähnyt vankilanmuurien taa teljettyjen ja ns. kunnon ihmisten eroa niin suureksi, kuin se oli tapana nähdä. Lyhyt sumea hetki saattoi suistaa ihmisen tekoon, jollaista tämä ei olisi koskaan uskonut tekevänsä. Ja samassa hänestä oli tullut yhteiskunnan hylkiö.
Matti Haapoja (1845‒1895) ei ollut mitenkään Mathildan ainoa merkittävä vankiystävä. Mutta hän oli yksi niistä, jonka kamppailuihin Mathilda sitoutui ja samastui vahvasti. Viimeisiin vuosiinsa saakka Mathilda kantoi tätä ystävää muistoissaan.
”Kun aloin etsiä heitä, totesin heidän jättäneen melkoisesti jälkiä maailmaan. Tekojen jälkiä, sanojen jälkiä ja joukon kysymyksiä pohdittavaksi. Niistä kehkeytyivät kertomukseni luvut.
Tapahtuiko kaikki oikeasti, niin kun kerron? Olen koettanut perehtyä lähteisiini, mutta nehän eivät ilmaise kaikkea. Päättelyn ja tulkinnan varaan on jäänyt asioita. Sitä paisi, mihinpä kaunokirjailija pääsisi kuvittelun taipumuksestaan.
Syvenikö ymmärrykseni hyvien ja pahojen tekojen juurisyistä noita kahta tutkaillessa? Tunnistaako myös lukija heissä niin samuutta kuin vierauttakin? Sitä toivon”, tekijä kirjoittaa johdantoluvussaan.
Rakas Mathilda on Eila Kostamon neljästoista proosateos. Hän on julkaissut myös suomennoksia ja esseitä.