Et vaikuttanut helpolta,
hehkuit hankaluutta,
monimutkaisia yhtälöitä,
ylpeyden energioissasi
vähitellen muutuit,
Satutetuilla käsivarsillasi
peittosit jakojäännökset,
ilmeeseesi juuttui vaikeus,
sormissasi vanhan onnen
hapettuneet sormukset,
et mihinkään uskonut,
etkä enää muistanut,
miltä hyvä tuntuu.
Mutta jotenkin toivoit,
että minä näkisin
lävitsesi riittävän syvälle,
sinne missä ratkaisukaavat
eivät elämää kahlitse
ja osaisin huolimatta
kantaa kaikki haasteet,
rakastaa perille asti.