Esa Koukkari ulottaa muistelmansa 1950-luvulle asti, jolloin Suomi eli ja maksoi sotavelkansa metsästä, rakentamisesta ja teollistamisesta. Rakennustoiminta muuttui 1960-luvulla entistä suurempien rakennusliikkeiden kilpakentäksi. Seuraavalla vuosikymmenellä siirryttiin suurprojekteihin, mahtavimpana Kostamuksen vuoriteollisuus ja kaupunki. 1980-luku toi tullessaan suomalaisten rakennusviennin kultakauden. Osaavaa työnjohtoa tarvittiin Neuvostoliiton vaihtokaupan ohella miljardiurakoissa Lähi-Idässä ja Afrikassa.
Esa Koukkari kutsuttiin Yksityistoimialojen rakennusmestariliiton (myöh. Rakennusteknisten Ammattiliitto) pääsihteeriksi elokuussa 1976. Siihen aikaan rakennustyömailla vallitsi isäntien ja renkien kulttuuri. Yhteinen nimittäjä oli ammattikunta-aate. Rakennusalan vaikeat sopimusneuvottelut ja tiheään vaihtuvat hallintokunnat asettivat omat haasteensa Koukkarin 22 vuotta kestäneen järjestöuran aikana.
Tarkasti päiväkirjoihin ja muistioihin tukeutuva teksti antaa moniulotteisen kuvan alan neuvottelukulttuurista ja siinä tapahtuneesta muutoksesta. Työnantajien neuvottelujärjestöissä toimi pitkään vanhakantaiset tavat, joiden muuttamiseen tarvittiin sukupolvenvaihdos. Tätä todistaa myös rakennusteknisten työehtosopimisen historia, joka on samalla iso osa Esa Koukkarin omaa elämäntarinaa.