Riistetty lintunen
et ihminen
itseäsi oikein tiedä
ajatuksiasi
aina edes siedä
tuomiten
suotta omaa pintaasi
häpeänkiven
nostat painoksi rintaasi
mikä mittaa
olisi toimien
teon laadun
ja rakkauden
vain kuolema
arvon antaa sen
Valon painuessa
helisee kaura
edessä ruskoveden
punerva aura
kuulee tähtikuiskehen
tien lämmöllä täyttyneen