Elän täysillä. Siitä syntyy värikäs tarina-aitta. Pelkät eläinlääkärijorinat pitkästyttäisivät minut nopeasti. Parkinsonin taudin kuvaukset tuoreella tavalla ovat aina haaste. Mielikuvitukseni on loputon ja sen hyödyntäminen ilman estoja on rajaton riemu. En pyrikään kirjallani yhtenäiseen linjaan, vaan toivon, että lukija saa juuri itselleen sopivan paistoksen. Kun kuitenkaan en pysty tekstejäni muuttamaan kaikille sopiviksi. Sen takaan, että lukija ei pääse liian helpolla.
Sarkasmi ja musta huumori ovat vaikea tyylilaji, mutta en pelkää haasteita. Ennakkoluuloihin törmään jatkuvasti. Jo kirjan kannet kertovat, ettei parkkis ole aina välttämättä heikko nahjus. On minulla huonot hetkeni, sen verran on räntää tullut naamaani viimeisen puolen vuoden aikana. Hypomania oli keinoni selvitä, kunnes oivalsin uuden tavan jäsentää maailmani.