Sigurður Pálsson (1948-2017) oli Islannin sodanjälkeisen sukupolven merkittävimpiä ja omaperäisimpiä runoilijoita. Vaikka näin voidaan sanoa monesta muustakin hänen aikalaisestaan, vain yksi oli Sigurður Pálsson. Hän toimi elämänsä aikana teatteriohjaajana ja opettajana, kirjoitti runojen lisäksi näytelmiä, romaaneja ja oivaltavia muistelmateoksia.
Osa Pálssonin runoista on kuin pieniä tarinoita, toiset taas pohtivia tai leikitteleviä. Niistä voi kuulla hiljaista ihmettelyä elämän mysteerin edessä, joissain nousee melkein pastorin tai opettajan neuvova sormi, mutta monissa teksteissä runoilija kysyy oikeudenmukaisuuden perään. Tässä voi nähdä myös ranskalaisessa kulttuurissa elävää käsitystä runoilijoista ja ajattelijoista yhteiskunnallisen keskustelun kävijöinä ja johdattelijoina.
Tapio Koivukari jatkaa tällä käännöksellä työtään islantilaisen kirjallisuuden suomentajana. Teos esittelee urbaanin runoilijan, jonka hauskat ja oivaltavat runot esittelevät kokonaan uuden puolen islantilaisesta runoudesta.