Ruohoa herätti ilmestyessään valtavaa huomiota, järkytti vakiintuneita käsityksiä. Meni vuosikymmeniä, ennen kuin pilkattu, parjattu, häväisty ja halveksittu runoteos tajuttiin erääksi maailmankirjallisuuden ainutlaatuisimmista saavutuksista. Whitman itse lausui: ”Minua ei voida kääntää ja selittää, minut voidaan vain käsittää.”
Kokoelma julkaistiin ensimmäisen kerran 1855, mutta runoilija laajensi ja paranteli sitä vielä vuosikymmenien ajan, niin että lopullinen laitos ilmestyi 1890-luvulla.
Runoissaan Whitman tietoisesti etsii vapautumista vahoista sovinnaisista muodoista ja etsii uutta, välittömämpää ilmaisua. Se Whitman, joka hahmottuu esiin näistä runoista, rakastaa intohimoisesti luontoa kaikissa sen muodoissa, hyvää ja pahaa, ruumista ja sielua, miestä ja naista. Yhtä haltioituneesti kuin hän laulaa mitä vastakohtaisimmasta elämänilmiöstä, yhtä myötätuntoisesti hän suhtautuu ihmiseen kaikkineen. Teos antaa myös elävän, yksityiskohtaisen kuvan sen hetken Amerikasta.
Suomeksi tämän aikanaan käänteentekevän ja uutta suuntaa osoittavan runoteoksen on loisteliaasti tulkinnut Arvo Turtiainen.
Walt Whitman syntyi talonpojan poikana Long Islandilla 1819. Hän sai varsin sattumanvaraisen kasvatuksen ja toimi monissa eri ammateissa. Ajoittain hän julkaisi eri paikkakunnilla sanomalehtiä ja aikakausjulkaisuja. Hän osallistui lääkintämiehenä Amerikan sisällissotaan ja kohosi sodan jälkeen virkailijaksi sisäasiainministeriöön. Viimeisinä vuosikymmeninään hän sairasteli paljon. Samalla hänen kirjallinen toimintansa lisääntyi ja hänen varhaisempi asiallinen, materialistinen runoutensa sai sairauden aikana mystillisiä, idealistisia piirteitä. Vielä kuolinvuoteellaan hän viimeisteli pääteoksensa, Ruohoa-kokoelman runoja. Hän kuoli New Jerseyssä 1892.