Tutkimus "Ryssän koulussa" kertoo autonomian ajan suomalaisista opiskelijoista, jotka halusivat avartaa kielitaitoaan ja maantuntemustaan opiskelemalla Venäjällä. Heidän avullaan on tarkasteltu Suomen ja Venäjän suhteiden kehitystä ja sitä, miten venäjän kieleen suhtauduttiin eri aikoina. Kiintoisaa on nähdä, miten Suomessa 1800-luvun alun myönteinen asenne venäjän kielen opiskelua kohtaan muuttui vuonna 1844 ja miten venäjästä tuli "kirottu kieli". Samalla venäjän harrastajat, stipendiaatit ensimmäisinä, saivat kielen kautta opportunistin ja maanpetturin leiman.
Suomalaisten venäjän kielen taito ja Venäjän tuntemus olivat autonomiankin aikana pohdinnan kohteena. Varsinkin viime vuosisadan alussa, aikana, jolloin olimme olleet sata vuotta läheisessä yhteydessä, hämmästeltiin, miten Suomessa vain harvat osasivat venäjää ja miten huonosti tunsimme itäisen naapurimme. Venäjän tuntemustamme ei silloinkaan määritelty, sen vähäisyyttä vain päiviteltiin.
Venäjän historian, maantiedon ja kirjallisuuden tunteminen ovat edelleenkin paras keino ymmärtää Venäjää. Venäjän tuntemuksen peruselementit eivät ole muuttuneet, ja siksi lukijan ei ole vaikeata nähdä samankaltaisuuksia nykyisen Venäjän elämässä. Stipendiaattimatrikkelissa on lukuisia Suomen politiikan, talouden ja kulttuurin edustajia, jotka hyödynsivät Venäjän kokemuksiaan omalla urallaan. Käytännön näkemystä ovat tuoneet kirjoittajan omat kokemukset stipendiaattina Moskovassa 1960-luvulla sekä viime vuosiin saakka jatkuneet käytännön työt Venäjän kaupassa.