Kirja alkaa kuvauksella vuoden 1938 marraskuun viimeisestä päivästä. Talvisota syttyi. Venäläiset ylittivät rajan, mutta alakurttilaisilla oli onni myötä: kukaan ei jäänyt hyökkääjän vangiksi. Kyläläiset vietiin Kemijärvelle ja sieltä junalla Tornionjokivarteen. Alakurtti jäi rauhansopimuksessa Neuvostoliiton haltuun. Siellä, 50 kilometrin päässä Suomen rajasta, on nykyisin sotilastukikohta ja mm. vahva helikopteriyksikkö.
Kirja koostuu noin 50 kertomuksesta. Kertomusten henkilöt ja tapahtumat ovat koskettavalla tavalla omanlaisiaan. Lukijan mieltä jäävät kiehtomaan Palon Pekka, mestarikalastaja, tai Vinski jota sanottiin Pajatsoksi, koska hän lauloi enemmän kuin puhui, tai Aapeli, joka asui erakkona nokimustassa mökissään mutta otti kaikki vieraansa avosylin vastaan, tai Aukku, joka lauloi sydäntäsärkevästi lupauksensa pettäneestä Emmasta mutta löysi viimein hänkin elämänkumppanin kaikesta rujoudestaan huolimatta, tai Kerä-Antti, jonka kasvoilla oli vain yksi haudanvakava ilme, tai kielimies Emppu, joka oli ennen Neuvostoliiton rajojen tuloa käynyt tiuhaan Vienassa ja Vienanmeren rannoilla ja oppinut siinä samassa korvakuulolta karjalat ja venäjät.