Viestintää säännellään yhä useammin Euroopan unionin oikeudessa. Viestintäoikeutta koskevassa perusoikeusvalvonnassa ja sananvapausrajoitusten punninnassa unionin oikeuden itsenäisellä perusoikeusdoktriinilla on vastaavasti yhä suurempi painoarvo. Yhteisöjen tuomioistuimen tähänastista tapaa käsitellä perusoikeuksia ja niiden rajoitusperusteita on viime aikoina kuitenkin aiheellisesti kritisoitu.
Eurooppalaisiin sananvapaustulkintoihin liittyy pysyvä ristiriitapotentiaali unionin oikeuden, ihmisoikeussopimuksen ja unionin jäsenvaltioiden kansallisten valtiosääntöjen välillä. Unionin nykyiset vaikeudet saattaa perusoikeuskirja oikeudellisesti sitovaksi sekä liittyä jäseneksi ihmisoikeussopimukseen tekevät ongelmakentästä erityisen ajankohtaisen.
Kirja on jaettu kolmeen pääosaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan sananvapauden määrittelemiseen liittyviä ongelmia Euroopan unionin oikeuslähteissä, jäsenvaltioiden yhteisessä valtiosääntöperinteessä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja unionin perusoikeuskirjan 11 artiklan tulkinnassa. Kirjan toisessa osassa keskitytään unionin sananvapaussuojan suhteeseen integraation ytimessä oleviin sisämarkkinoiden perusvapauksiin. Kolmannen osan teemana on unionille ja sen jäsenvaltioille kuuluva sananvapautta ja sitä rajoittavia perusoikeuksia koskeva aktiivinen turvaamisvelvollisuus.
Tutkimus avaa tärkeää keskustelua sananvapaustulkintojen ristiriitaisuudesta, eurooppalaisen sananvapausperinteen yhdistävistä ja erottavista tekijöistä sekä unionin oikeuden perusoikeusulottuvuuden kehittämisestä. Se soveltuu unionin oikeuden sisäisestä näkökulmastaan huolimatta myös yleiseksi johdatukseksi sananvapautta ja sen rajoittamista koskevaan valtiosääntöoikeudelliseen argumentaatioon.
Väitös Turun yliopistossa 7.2.2009