"Pää Hornan ennemmin kuin orja Taivaan."
Rakastetut Coraline, Neverwhere, Tähtisumua ja Mirrormask olisivat ehkä riittäneet nostamaan Neil Gaimanin (s. 1960) yhdeksi vuosituhannen taitteen fantasian suurista äänistä. Merkitystä olisi korostanut, että aidon renessanssimiehen tavoin hän iskee tarinaa moneen mediaan painetusta sanasta kuunnelmien kautta elokuviin.
Gaiman oli kuitenkin ehtinyt jo 1980-luvun lopulla elvyttää DC Comicsin Sandman-hahmon. Myytit ja arkkityypit omaleimaisille oivalluksilleen naittamalla hän lunasti paikan samassa jatkumossa Homeroksen, Tolkienin ja ystävänsä Alan Mooren kanssa.
Sandman kulkee eri kulttuureissa eri nimillä kuten Morpheus ja Nukkumatti, mutta Gaimanin neronleimaus oli luoda kollektiivisen alitajunnan läpitunkema Unten Valtakunta ja mystisten, jumaliakin vanhempien Ikuisten suku.
Tähän häilyvään maisemaan ja hahmogalleriaan kuljettaa alkuperäiset Sandman-lehdet 21-28 ja tekijöiden työprosessia avaavaa bonusainesta sisältävä Utujen vuodenaika. Muun muassa Miltonin Kadotetusta paratiisista inspiraatiota uuttavan tarinan huippukohdaksi nousee Sandmanin vierailu Helvetissä, jonka isännän tehtävistä Lucifer on juuri luopunut.